Asekeräilijä tarvitsee kahta asiaa: Poliisihallituksen hyväksynnän keräilijäksi ja järjestelmällisesti hoidetun dokumentaation kokoelmastaan. Tämä artikkeli on suomalaisille aseiden keräilijöille ja keräilyä harkitseville. Siinä käydään läpi, mitä keräilijän lupa käytännössä tarkoittaa, miten kokoelman dokumentointi kannattaa hoitaa ja millaiset virheet hidastavat lupakäsittelyä tai heikentävät kokoelman arvoa.
Hyvin dokumentoitu kokoelma auttaa joka vaiheessa. Lupahakemukset etenevät sujuvammin, vakuutusyhtiö korvaa vahingot oikeasta arvosta ja perikunnalla on selkeä kuva siitä, mitä kaapissa on.
Mitä keräilijän lupa tarkoittaa Suomessa
Arkikielessä puhutaan keräilijän luvasta, mutta aselaissa kyse on Poliisihallituksen hyväksynnästä asekeräilijäksi. Hyväksyntä ei ole aselupa. Se on peruste, jonka avulla keräilijä voi hakea poliisilaitokselta hankkimislupia keräilyperusteella. Jokaiselle aseelle tarvitaan siis edelleen oma lupa.
Hyväksyntää varten hakijan on osoitettava, että hän harrastaa keräilyä aidosti ja tuntee alan. Hakemukseen liitetään kuvaus kokoelmasta ja sen rajauksesta. Rajaus voi olla esimerkiksi suomalaiset sotilaskiväärit 1918-1945, Sakon metsästyskiväärit ennen 1970-lukua tai tietyn valmistajan pistoolit. Poliisihallitus arvioi, onko kokonaisuus johdonmukainen ja onko hakija perehtynyt aiheeseen.
EU:n asedirektiivin muutokset kiristivät aselakia vuonna 2019. Erityisen vaarallisiksi luokitellut aseet, kuten sarjatuliaseet ja tietyt suurikapasiteettisilla lippailla varustetut aseet, vaativat Poliisihallituksen erillisen luvan. Keräilyperuste ei ole oikotie tällaisiin aseisiin. Se on yksi niistä harvoista tarkasti valvotuista reiteistä, joilla tällaisen aseen hallussapito voi olla mahdollista. Yksittäisestä tapauksesta kannattaa aina kysyä suoraan Poliisihallitukselta tai oman alueen poliisilaitokselta.
Myytti: antiikkiaseet ovat aina lupavapaita
Keräilijöiden keskuudessa kiertää sitkeä käsitys, että kaikki vanhat aseet saa omistaa ilman lupaa. Aselaki määrittelee antiikkiaseeksi pääsääntöisesti ennen vuotta 1890 valmistetun aseen. Pelkkä vuosiluku ei kuitenkaan aina ratkaise. Merkitystä on myös sillä, käyttääkö ase nykyisin yleisesti saatavilla olevia patruunoita.
Esimerkiksi vuoden 1891 mallin Mosin-Nagant on yli 130 vuotta vanha, mutta se on luvanvarainen. Malli on valmistettu vuoden 1890 jälkeen, ja 7,62x53R-patruunaa myydään edelleen joka asekaupassa. Myös vanha mustaruutirevolveri voi kuulua luvan piiriin, jos sen rumpu on muunnettu nykyaikaisille patruunoille. Tarkemmat rajanvedot on koottu artikkeliin antiikkiaseet ja niiden luvat.
Kokoelman dokumentointi askel askeleelta
Kokenut keräilijä aloittaa dokumentoinnin samana päivänä, kun ase tulee kotiin. Jälkikäteen kootut tiedot ovat aina vajaampia, ja kuitit ja vanhat lupapaperit katoavat vuosien mittaan. Toimiva järjestelmä rakentuu viidestä osasta:
1. Perustiedot: valmistaja, malli, kaliiberi, sarjanumero, valmistusvuosi ja lupanumero.
2. Valokuvat: kokonaiskuva molemmilta puolilta sekä lähikuvat leimoista, sarjanumerosta ja mahdollisista vaurioista.
3. Alkuperä: mistä ja keneltä ase hankittiin, hinta, päivämäärä ja aiempien omistajien tiedot, jos ne ovat tiedossa.
4. Kuntoarvio: piipun kunto, pinnoitteen jäljellä oleva osuus prosentteina sekä vaihdetut tai alkuperäiset osat.
5. Arvonmääritys: arvio ja sen lähde, päivitettynä 3-5 vuoden välein.
Taulukkolaskentaohjelma riittää hyvin 20-50 aseen kokoelmaan. Tärkeintä on varmuuskopio, joka ei ole samassa paikassa kuin aseet. Jos talo palaa, samassa kaapissa ollut dokumentaatio tuhoutuu aseiden mukana. Pilvipalvelu tai kopio luotettavan sukulaisen luona ratkaisee ongelman.
Leimat ja numerot ovat keräilyaseen arvon perusta. Suomalaisissa sotilasaseissa SA-leima, valmistajan merkinnät ja täsmäävät osien numerot voivat kaksinkertaistaa aseen arvon samanlaiseen numeroiltaan sekalaiseen yksilöön verrattuna. Tunnistamisesta ja arvon arvioinnista kerrotaan lisää artikkelissa vintage-aseiden keräily ja arvonmääritys.
Käytännön esimerkki: perintökokoelma ilman papereita
Tyypillinen tilanne syntyy perinnön yhteydessä. Kuolinpesään jää esimerkiksi kahdeksan asetta: muutama Ukko-Pekka, Tikan haulikko ja Valmetin M/62. Osa luvista löytyy, osasta ei ole tietoa.
Ensimmäinen askel on aina yhteys poliisilaitokseen. Poliisin rekisteristä selviää, mitkä aseet olivat vainajan nimissä. Puuttuvat tiedot selvitetään viranomaisen kanssa, ei arvailemalla. M/62 on rynnäkkökivääri, ja sen kohdalla sarjatulimahdollisuus ratkaisee käsittelyn. Täysin toimiva sarjatuliase on erityisen vaarallinen ase, jonka siirtäminen uudelle haltijalle vaatii Poliisihallituksen päätöksen.
Jos perillinen haluaa jatkaa kokoelmaa, hyvin dokumentoitu perintö helpottaa keräilijäksi hyväksymistä. Kun valokuvat, hankintahistoria ja kuntotiedot ovat valmiina, kokoelman kuvaus ja rajaus on paljon helpompi perustella.
Yleisimmät virheet keräilijän lupa-asioissa
Liian laaja tai epämääräinen rajaus. ”Vanhat aseet” ei ole kokoelman rajaus. Poliisihallitus odottaa teemaa, josta näkyy, miksi juuri nämä aseet kuuluvat yhteen. Kapea ja perusteltu rajaus on aina vahvempi kuin laaja ja hajanainen.
Säilytysvaatimusten aliarviointi. Kun aseita kertyy kymmeniä, tavallinen asekaappi ei riitä. Aselaki edellyttää säilytystä, joka vastaa aseiden määrää ja tyyppiä, ja suurilta kokoelmilta voidaan vaatia hälytinjärjestelmää tai muita lisäjärjestelyjä. Kaappien luokituksista kerrotaan artikkelissa asekaapin hankinta.
Dokumentaation laiminlyönti myyntitilanteessa. Keräilyaseen arvo perustuu pitkälti sen historiaan. Myyjä, joka ei pysty todistamaan aseen alkuperää tai osien alkuperäisyyttä, saa siitä selvästi vähemmän kuin myyjä, jolla on kansio kuvia ja kuitteja.
Milloin keräilijän hyväksyntää ei tarvita
Kaikki keräilijät eivät tarvitse Poliisihallituksen hyväksyntää. Jos kokoelmaan kuuluu esimerkiksi viisi vanhaa metsästyskivääriä, joita omistaja myös käyttää metsällä tai radalla, lupa voidaan useimmiten myöntää metsästys- tai ammuntaperusteella. Tällöin edellytyksenä on metsästäjäntutkinto, maksettu riistanhoitomaksu tai näyttö aktiivisesta ammuntaharrastuksesta.
Hyväksyntä tulee ajankohtaiseksi, kun aseita hankitaan ensisijaisesti niiden historiallisen tai teknisen arvon vuoksi, eikä niille ole muuta luontevaa käyttöperustetta. Tyypillisiä esimerkkejä ovat sotilaspistoolit, harvinaiset malliversiot tai aseet, joille ei ole enää saatavilla patruunoita.
Puukot, pistimet ja muut teräaseet ovat oma keräilyalueensa, ja niitä koskevat eri säännöt. Ne eivät kuulu aselupien piiriin samalla tavalla, mutta niiden kantamista julkisilla paikoilla rajoitetaan järjestyslaissa.
UKK
Kuka myöntää keräilijän luvan Suomessa?
Hyväksynnän asekeräilijäksi myöntää Poliisihallitus. Yksittäisten aseiden hankkimisluvat haetaan oman alueen poliisilaitokselta keräilyperusteella.
Tarvitseeko jokaiselle keräilyaseelle oman luvan?
Tarvitsee. Hyväksyntä keräilijäksi on peruste lupien hakemiselle, ei lupa itsessään. Lupavapaita ovat vain aselain määritelmän täyttävät antiikkiaseet.
Miten kokoelma kannattaa dokumentoida vakuutusta varten?
Jokaisesta aseesta tarvitaan valokuvat, sarjanumero, hankintahinta ja ajantasainen arvoarvio. Arvio kannattaa päivittää 3-5 vuoden välein ja toimittaa vakuutusyhtiölle. Dokumentaation varmuuskopio säilytetään muualla kuin aseiden luona.
Yhteenveto
Keräilijän lupa ja kokoelman dokumentointi kuuluvat yhteen. Poliisihallitus arvioi, onko kokoelmalla selkeä teema ja onko keräilijä perehtynyt alaan, ja huolellinen dokumentaatio osoittaa juuri tämän. Samalla se suojaa kokoelman arvoa vakuutus- ja myyntitilanteissa sekä perinnönjaossa.
Kirjaa jokainen ase heti hankinnan jälkeen ja pidä varmuuskopio eri paikassa kuin aseet. Kun lupa-asioissa on epäselvää, kysy suoraan poliisilta ennen hankintaa, ei vasta sen jälkeen.